Sunday, January 25, 2015

Postia konsulaatista

OHO, kylläpä meidän joululoma venyi aika pitkälle! No, ei hätää. Palatkaamme taas takaisin aiheeseen.


NOA2 jälkeen odoteltiin taas. Emme kuitenkaan viitsineet vaivata itseämme soittelulla NVC:hen (National Visa Center), vaan odottelimme kiltisti, että saisimme postia Helsingistä. Marraskuun 26.päivä sitten kolahti luukusta iso kirjekuori konsulaatista, ns paketti 3.

Kuoressa oli ohjeet kuinka edetä tästä eteenpäin. Pääasiallisesti vetovastuu siirtyy nyt minulle, hakijalle. Tilattavana oli muunmuassa rikosrekisteriote (tilattavissa netissä), maistraatin virkatodistus (toimittaa syntymätodistuksen virkaa). jonka tilasin apostillella, ihan vaan varmuuden vuoksi. Apostillen kanssa se maksaa muuten tuikeat 26 euroa. Ihan vaan varoitukseksi. Varasin ajan terveystarkastukseen Borgstromille, ja tästä kirjoitankin sitten ihan oman postauksensa. Minulla on kopio alkuperäisestä hakemuspaketista, uudet Letter of Intentit, todisteita jatkuvasta suhteesta. Valokuva on muuten ottamatta, sekin tarvitaan sähköistä hakemusta varten. Ja hakemusmaksun maksan, jahka saan kaikki paperit.

Tällä hetkellä minulta puuttuu enää Julian lähettämä Affidavit of Support. Julian ollessa tällä hetkellä työttömänä tarvitsimme sponsorin, ja varovaisia kun olemme, niin päädyimme kahteen sponsoriin. Julian työllistyminen lähiaikoina on hyvin todennäköistä, joten toivottavasti taloudellinen tilanne ei visko kapuloita rattaisiin.

Alustava aikataulu-arvio on, että muutto tapahtuu maaliskuun lopulla tai huhtikuun alkupuolella.
Toivottavasti siinä pysytään.

No comments:

Post a Comment