Päästäkää minut jo pois täältä

 Näinä aikoina kärsin koti-ikävästä lähes päivittäin. On koronaa ja väkivaltaisuuksia ja poliittista kahtia jakautumista ja ääripäiden ääripäistymistä entisestään ja jatkuvasti jonkinlainen kriisi päällä. 

Olen onnekseni saanut sentään jatkaa työssä ja työt ovat siirtyneet kotiin, joka poistikin kolmesta neljään tuntia kestävän loputtoman työmatkani ja sen tuoman kroonisen stressin. Vihaan autoilua, ja 2018 jouduin pahanpäiväisesti säikäyttäneeseen auto-onnettomuuteen, kun aamukiireinen rouva runttasi silloisen autoni lunastuskuntoon seisoessani punaisissa liikennevaloissa. Siitä jäikin muistoksi jonkinsortin vinouma, ja nykyisin kroppani onkin umpijumissa oikealta puolelta nilkasta päälakeen.

Koronan takia en ole poistunut kotoa maaliskuun jälkeen kuin muutaman kerran kauppaan. Aina alekupongin saadessani tilaan ruokaostoksia kotiin ja annan puolestani shoppailijalle isomman tipin lievittämään potemaani huonoa omatuntoa. Siellä joku vähävarainen nyt riskeeraa terveytensä, ehkäpä jopa henkensä minun kermaperseeni tähden.

 

Täällä Kaliforniassa on ollut tavanomaista kuumempi ja kuivempi kesäkausi, joka luonnollisesti johti historiallisen pahaan maastopalokauteen. Tämä on osaltaan pitänyt minut olohuoneen sohvalla, sillä ulkoilu on ihan mahdotonta täällä sisämaassa yli 40 asteen helteillä ja eritoten savujen pilatessa ilmanlaadun. Tavanomaisesta poiketen kävimme peräti yhden kerran isommassa luonnonpuistossa parin tunnin kävelyllä, puistothan olivat koko kevään kiinni.

Koko puisto oli jo korventunut, kun vihdoin pääsimme pois kotoa joskus keskikesällä.

Mutta elämässä ei auta kuin mennä eteenpäin. Täytin 31 vuotta. Laitoin kansalaisuushakemuksen tulille, ja se luonnollisesti karahti koronakarikolle, eikä hakemus ole liikkunut sitten maaliskuun. Samalla 10-vuoden Green Cardin hakemus on juminut jo kaksi vuotta, eikä minulla ole tällä hetkellä mitään virallista dokumenttia, jolla todistaa oleskelulupaa. 

Kesän ja alkusyksyn olen kateellisena seurannut Instagramin kuvavirtaa. Ulkoilua, maakuntamatkailua, rajallisia tapaamisia ystävien ja perheen kesken, mansikoita, sitten sieniä. Upea ruska. Pihatyöt, uudet harrastukset. Minä täällä, masentunut pölyssä ja savussa, kahlittuna neljän seinän sisään. On tosiaan eri asia olla kotona, koska haluaa, eikä siksi, että täytyy. 

Ruusuinen kuva koti-Suomesta. 

Suunnittelemme hiljalleen paluumuuttoa. Tuntuu, että tarvitsen hieman etäisyyttä Yhdysvaltoihin.