Sunday, December 23, 2018

Kun joulu on


Elämme jälleen vuoteni kohokohtaa, joulunaikaa. Rakastan kaikkea joulua, joululauluja, jouluherkkuja, joulukoristeita, joulupaketteja, joulukukkia, joulujoulujoulu! Tänäkään vuonna emme päässyt Suomeen perheeni luokse, mutta onneksi posti kuljetti (sievoiseen summaan!) joululahjat perille. Voimme ainakin näin osallistua joulunviettoon. Toki soittelemme myös näköpuhelun aattoaamuna.

Jännityksellä seurasin perheeni lähettämää pakettia, kun se ensin hävisi viikoksi matkalla Yhdysvaltoihin, ilmestyi New Yorkiin, katosi taas viikoksi ja sitten ilmestyi yllättäen postimiehen matkassa etuovelle. Ja hyvä niin, sillä olenkin odottanut postimiestä, jotta saisin ojentaa hänelle joulukortin ja pienen lahjan. Hän on kuitenkin maailman paras postimies.

Meidän joululahjamme kulkivat Suomeen ennätysajassa, liekkö meni viikkoakaan.

Latvatähti ei perustanut suorista linjoista, annamme sen rauhassa sojottaa.


Joulukuusi hankittiin jo joulukuun ensimmäisellä viikolla, sillä radiossa puhuttiin joulukuusipulasta ja alati nousevista hinnoista. Tänä vuonna tuimme pienempää toimittajaa ja ostimme kuusemme talomme läheltä olevalta yksityisyrittäjältä. Hän on kuulemma myynyt kuusia jo 36 vuotta. Hienon kuusen saimmekin, kaikki heidän kuusensa olivat kauniin tuuheita ja tasaisia!

Joululauluja olen kuunnellut jouluradio.fi:stä koko kuukauden. Iloisesti vaihtelen kanavaa mielialan mukaan, Happy Holidays -kanava soittaa puhtaasti englanninkielisiä viisuja. Tosin tänä vuonna suomalaiset mollivoittoiset vollotukset saivat minutkin jo vähän herkistymään, etenkin iki-haikea Sylvian joululaulu.




"Sen vertaista toista en koskaan mä saa
On armain ja kallein
Mun ain Suomenmaa"

Joulukoristelut aloitettiin myös hyvissä ajoin, sillä vietimme ihanien työkavereiden ja heidän puolisoidensa kanssa rennot pikkujoulut jo joulukuun 2. päivä. Söimme hyvää ruokaa ja pelasimme seurapelejä rempseästi nauraen. On mukavaa, että ympärille on muodostunut pieni verkosto ystäviä, sillä heidän löytäminen näin kaukana kotoa ja aikuisella iällä ei ainakaan itselleni ollut helppoa. Onkin hyvä olla kiitollinen ja onnellinen!




Toki jouluihmisen  joulukoti oli koristettava asianmukaisesti. Kuitenkin koristelaatikoita lajitellessa tulin huomanneeksi, että koristeet tuntuvat vuosi vuodelta lisääntyvän ja nyt onkin herännyt huoli, mitkä koristeista jatkavat elämäänsä Suomessa. Tarkoitus kun kuitenkin olisi muuttaa "takaisin kotiin" parin vuoden sisällä. Ainakin nämä turkaisen söpöt metsäneläimet saavat tulla mukaan!



Joulua on tarkoitus viettää tänä vuonna vain kahdestaan. Julialla on valitettavasti aattona vielä töitä, joten valmistelen meille jouluaterian keskenäni ja nautimme leppoisesta jouluaatosta lahjoja avaten ja elokuvia katsellen glögeineen ja pipareineen. Tein piparitaikinan omalla ohjeellani ja glögit on jälleen haettu Ikeasta. Odotan jo hipsuttelua villasukkasillaan.


Hyvää joulua itse kullekkin säädylle! 


Wednesday, December 12, 2018

Yellowstonen Kansallispuisto


Toteutimme keväällä pitkäaikaisen haaveeni ja lähdimme pitkälle viikonloppulomalle Yellowstonen kansallispuistoon. Kansallispuisto on laajudessaan niin suuri, että se ylettää sekä Wyomingin, Utahin sekä Montanan osavaltioiden rajojen sisälle. Kiersimme puiston kahdeksikon muotoisesti, ensin alemman puiston ensimmäisenä päivänä, ja sitten ylemmän toisena. Majoituimme kätevästi mökkikylään aivan läntisen sisäänkäynnin viereen. Hieman se mökkikokemus kärsi siitä, että mökit sijaitsivat keskellä kaupunkia, mutta mitäs me pienistä! Vierailimme puistossa lähinnä autoillen, sillä suurin osa patikkapoluista oli suljettuina vaarallisten sääolosuhteiden sekä karhujen takia. 

Kuvassa mustakarhu, jonka tunnistaa kiilamaisesta päästä ja hartioiden suorasta linjasta

Karhuja näimmekin paljon, sekä mustakarhuja että harmaakarhuja, mikä oli varsinainen onnenpotku. Karhut nimittäin kuuluvat puistossa vaikeimmin bongattavien eläinten joukkoon. Biisoneita sen sijaan oli omasta takaa ja ne aiheuttivatkin toistuvasti kymmenien minuuttien, jopa tunnin kestäviä ruuhkia, kun laumat vaelsivat autoteiden yli. Susiakin ehkä olisimme nähneet, jos meillä olisi ollut kymmenien tuhansien dollarien arvoinen ammattilaiskaukoputki. Jota meillä ei ollut. Niinpä susia näimme vain välillisesti toisen käden tiedon kautta (eli, tuolla niitä on, mutta ei niitä paljaalla silmässä erota näin pitkästä matkasta).Näin myös vilaukselta viekkaan ketun, joka oli vielä harmahtavassa talvikarvassa ja maastoutui hyvin pusikkoisen aluskasvillisuuden sekaan. 

Keväällä voi nähdä laumoittain eläinvauvoja! Niin hirvenvasoja, biisonin vasikoita kuin karhunpentujakin. Tästä syystä keväisin täytyy myös olla erityisen varovainen, sillä emot puolustavat jälkeläisiään hanakasti. Puistossa kerrotaan toki lain vaatimat turvavälit, joita kaikki eivät noudata. En aina minäkään, kun mm. mustakarhu yllätti meidät rakennuksen takaa ja jäin hetkeksi kuvaamaan, vaikka karhu olikin lähempänä kuin lain sallima 100 metriä. Huonostikin voi käydä. Vuosittain Yellowstonessa loukkaantuu turisteja, kun he yrittävät silittää biisoneja tai peuroja. Voitte arvata kuinka käy, kun tonnin painava biisoni käykin ahdistelijan päälle. 


Ehkä huomasitte, että keskityin aika tiukasti eläinten bongailuun ja olin ihan innoissani aina, kun eläimiä näkyi. Mutta Yellowstonessa on niin paljon nähtävää. Se on geotermisesti ainutlaatuinen alue koko maailmassa, ja kuumia lähteitä, geysirejä ja lähteiden eri muotoja on mielenkiintoista katsella ja tutkiskella. Oli surullista lukea ihmisten piittaamattomuudesta ja kaikesta siitä roskasta ja rojusta, mitä majesteetillisesti suihkuaviin lähteisiin on aikojen saatossa heitetty. Eräskin ennen säännöllisesti parin minuutin välein purkautuva geysiri lakkasi kokonaan purkautumasta, kun joku neropatti keksi heittää siihen kolikon. Kolikko tukki lähteen onkalon, jolloin onkaloverkosto vaurioitui niin, ettei purkauksia yksinkertaisesti vain enää syntynyt lainkaan.

Ehkä tunnetuin geysiri, Old Faithful, purkautuu edelleen tasaisesti noin puolentoista tunnin väliajoin. Paikalle tulee paljon katsojia, ja heidän rajaamisensa lomakuvasta onkin omanlaisensa ponnistus. Vesi sinkoutuu kymmenien metrien korkeuteen suurella jylinällä. Koimme purkauksen kolmesti, sillä jäimme lounastauolle Old Faithful Inn:iin lähteen viereen ja palasimme vielä seuraavana päivänä ottamaan kuvaa itsestämme kuuluisan nähtävyyden edessä. Ekana päivänä nimittäin unohdimme!


Itse pidin pitkälti kaikista näkemistämme lähteistä, mutakattiloista, höyryventtiileistä ja geysireistä. Kuitenkin ehkä mieleenpainuvimmat olivat alemman geotermisen alueen Clepsydra, joka purkautui kauniisti pirskahdellen, sekä valtava Steamboat, höyrylaiva, jonka purkautuminen voi singota valtavia määriä vettä ilmaan. Sen purkautuminen on kuitenkin epävakaata, ja joskus purkausten välillä on mennyt vuosiakin. Steamboat kuitenkin purkautui voimakkaasti ensin vähän aikaa vierailumme jälkeen, ja hiljattain uudelleen. Harmi, että missasimme! 

Pidin myös erivärisinä pulpattavista Artist's Paint Pots mutakattiloista. Värit vaihtelivat valkoisesta harmaaseen, punaisesta keltaiseen, ruskeaan ja mustaan saven koostumuksen ja lämpötilan mukaan. 

Kuumista lähteistä virtaa vettä jokeen. Ilma oli viileä, joten lähteet höyrysivät voimakkaasti. Ne myöskin haisevat pierulle.

Valitettavasti kuvamme kuuluisasta Grand Prismatic -lähteestä ovat tätä laatua. Ilma oli sadekuuroineen aika viileä, joten lähteen kirkkaat värit eivät päässeet kaiken höyryn keskellä oikein oikeuksiinsa. Eikä lähteen värisilmää näe muutenkaan kuin ylhäältä katsottuna. Dronejen lentäminen on alueella kielletty, sillä ne ilmeisesti ovat vaarassa tippua lähteisiin.


Kuumien lähteiden mineraaleista kehittyy valtavia tasankoja ja näyttäviä allasmuodostumia! Canary Terrace Mammothissa.

Vaikka geotermiset alueet ovatkin Yellowstonea määrittävä ainutlaatuinen asia, on puistossa paljon muutakin ihasteltavaa. Jylhiä erämaanäkymiä, korkeita vuorijonoja, järviä, aavasti avautuvia jokilaaksoja ja jokia korkeine ja suurine vesiputouksineen. Keväällä joissa on paljon sulamisvettä ja vesiputoukset siitä syystä aivan äärilleen venytettyjä. Pauhaavat vesimassat vyöryvät kunniotusta herättävästi jylisten kymmeniä metrejä. Korkein putous on hitusin yli sata metriä.



Paluumatkalla kohti Jackson Holen lentokenttää ajoimme vielä Grand Teton kansallispuiston läpi. Pysähdyimme muutamaan otteeseen ottamaan kuvia Grand Tetons -vuorijonosta ja sen kupeessa kiemurtelevasta joesta, mutta koska meidän oli ehdittävä lentokentälle ja palauttaa vuokra-auto, emme voineet pysähtyä järin pitkäksi aikaa. Nautin kuitenkin suuresti siitä, että tiellä ei ollut juurikaan muita liikkujia ja maisevat vierivät leppoisasti seuraten vuoriston kylkeä. 

Kuuntelimme radio-oppaastamme, kuinka Yhdysvaltojen valtio yritti lähettää pioneereja näille alueille karjatilallisiksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Karjatalous eikä maatalous ylipäänsä menestynyt köyhässä tappuramaaperässä. 

Onneksi niin, nyt tilalla ovat mittavat kansallispuistot.


Pahoittelen muuten postauksen epämääräistä asettelua. Juuri nyt aivot eivät taivu taistelemaan Bloggerin onnettoman formaatin kanssa.

Monday, October 8, 2018

Kroonistunut onnettomuus



Eipä ole turhemmin tullut tänne kirjoiteltua. En ole yksikertaisesti jaksanut tai viitsinyt. Aiheita toki olisi ollut, sekä arjessa, että arkea iloisesti täplittäneissä lomissa. Ehkä jonain kauniina ja pilvisenä päivänä (sillä olen aivan kurkkuani myöten täynnä tätä pirun auringonpaistetta) kirjoitan muun muassa reissuistamme Yellowstonen kansallispuistoon ja Catalinan saarelle, ja vuosipäivästä Morongo Valleyssa.

Mutta juuri nyt en jaksa kirjoittaa iloisista aiheista. Minä en oikeastaan jaksaisi juuri nyt kirjoittaa mitään. Silti tuntuu siltä, että nyt täytyy kirjoittaa. Terapeuttia minulla ei ole, sellainen pitkälle koulutettu tuolissa ymmärtäjä maksaa reilusti yli 100 dollaria per tunti. Vaimo ymmärtää montakin tuntia ilman erillistä palkkaa, joutuu lähinnä kaupanpäälle vielä hoitamaan kaikki kotityötkin. Häntä tuskin voi loputtomiin kuormittaa, kunnes hänenkin voimansa hiipuvat.

Minä olen kroonisesti onneton.

Ilman mitään syytä. Minulla on elämässä edelleen kaikki niin naurettavan hyvin. Käyn kohtuupalkatussa työssä, eikä vuokranmaksu vaadi erikseen arjen akrobatiaa. Meillä on jopa varaa huvitella ja lomailla. Aurinko paistaa joka päivä. Töissä on mukavia työkavereita, joiden kanssa olen viettänyt aikaa myös työni ulkopuolella, näin vapauttaen vaimon jatkuvasta kamarineidon roolistaan ainakin silloin tällöin. On ainainen kesä. Kesä kesä kesä. Minulla on siedettävät välit vaimon perheeseen. Luen toisinaan kirjoja ihan huvikseen. Muumeja lähinnä. Aloitimme juuri potkunyrkkeilyn.

Ja minä olen uupunut ja onneton.

Minulla on äärimmäisen vakava koti-ikävä edelleen, kolmen vuotta tänne muuton jälkeen.
Mutta minulla ei ole paluumuuttosuunnitelmaa. Ei täältä niin vain lähdetä mihinkään. Vaimon on opittava suomea. Minun olisi löydettävä töitä. Entä jos vaimo masentuu Suomessa. Suomi on masentava maa. Siellä masentuvat kaikki. Toisaalta siellä saa myös olla masentunut, käpertyä itseensä kaikessa rauhassa. Netflixiä ja suklaata, eikä ainakaan mitään jumppaa. Kaikkihan siellä ovat masentuneita. Masentunutta ymmärretään.

Siitä herääkin epäilys.

Ehkä tämä onnettomuus ei johdukkaan Yhdysvalloista, eikä Kaliforniasta. Ehkä olisin onneton ihan missä tahansa. Olisin onneton Suomessakin. Onneton ja köyhä. Ehkä minä nyt vain olen perpetuaalisesti ja perustavanlaatuisesti ikuisesti onneton ihminen.

Eikä sitä pitäisi kai huudella ääneen.
Ei ainakaan useammin kuin kerran.
Blogien pitäisi olla iloisia, tai informatiivisia, tai ajatuksia herättäviä ja kärkkäitä. Ei julkisia päiväkirjoja ja terapeutinkorvikkeita.

Olkoon tämä silti minun ensiaskeleeni ylös tästä epätoivon alhosta.

Friday, December 29, 2017

Koditon


No nyt se sitten tapahtui. Vaa'an kieli värähtää ja kosminen energia vavahtaa niin, että sisuskaluissa tuntuu kylmää muljuntaa. Minusta on tullut aivan yht'äkkiä, hieman varkain, koditon.

Suunnitelmana on alusta asti ollut, että maksamme tahoillamme opintolainamme pois, säästämme paluumuuttorahan ja muutamme takaisin Suomeen. Tai siis minä muutan takaisin. Vaimo tulee mukana. Vaimolle tämä kaava on edelleen ihan selvä, hänellä on kuviot jo ajateltuna. Opiskelee kieltä ahkerasti, käyttää hyväkseen julkisia palveluja, tutustuun muihin lautapelinörtteihin, opiskelee koodausta, hakee ja saa jotakin töitä, integroituu yhteiskuntaan, haaveilee omakotitalosta ja jälkikasvusta Suomen erinomaisessa koulujärjestelmässä, sietää Suomen talvea ja opettelee hiihtämään, saunoo ahkerasti.

Minä olen realistisempi. Vaimo ei kuitenkaan saa töitä, hänen kielitaitonsa on riittämätön ja ulkomainen koulutuksensa ja työkokemuksensa arvoton Suomessa. Talvi, suomalainen jurous ja yksinäisyys nujertavat hänet. Meillä ei ole rahaa ostaa shampoota ja hoitoainetta samassa kuussa. Minä en saa töitä. Talvi nujertaa minutkin. Me emme saa yhteiskunnalta tukea ennenkuin olemme pohjalla. Jäämme työttömiksi ja kodittomiksi, joudumme muuttamaan isäni vierashuoneeseen, sitten takaisin Yhdysvaltoihin. En pääse ikinä arjen syrjään kiinni. Masennun uudelleen, ehkä kuolen?


No, realistinen on ehkä väärä sana kuvaamaan minun seinille maalaamiani piruja.

Mutta ahdistus on kuitenkin verrattain käsinkosketeltavaa. Olen yrittänyt leikitellä paluumuutto-ajatuksella jo hetken aikaa. Velkaa meillä on edelleen niin paljon, että sen maksamiseen menee vähintään kaksi vuotta. Mutta entä se paluu? Mihin kaupunkiin edes muuttaisimme? Olen asunut Savonlinnassa ja Joensuussa, kummastakaan kaupungista tuskin löytyy töitä, joten niihin on turhaa yrittää palata. Minne muualle voisin asettua, enhän tunne kotimaatani lainkaan? En koskaan käynyt muualla kuin Helsingissä ja Kuopion kauppakeskus Matkuksessa. Olen ollut täysin sokea koko Suomelle. Missä ihmisen on hyvä asua? Mistä saan töitä? Miten edes tuon vaimon tullessani, jos en saakkaan töitä?

Entä miten me muka pärjäämme Suomen lannistavassa ilmapiirissä? Vaikka kaipaankin toisinaan kotoisaa synkistelyä, en ole varma, kuinka kestän jokapäiväistä vihamielistä pessimismiä taas. Kestääkö ainaiseen optimismiin tottunut vaimo? Entä kylmät kesät ja kylmät talvet, hyttyset ja jäätyneet auton ikkunat? Vaikka inhoan Kalifornian paahteista kuumaa ja loputtoman pölyistä kuivuutta, niin on myönnettävä, etten erityisesti ikävöi suomalaista loskaa ja juhannuksen räntäsadetta.



En kuulu tänne.
Mutta entä jos en kuulu Suomeenkaan?
En halua kuulua muualle.

Olen koditon.

Monday, December 25, 2017

Ja niin joulu saapui...


Tänä vuonna vietämme (verrattain suomalaista) joulua Kalifornian kainaloisessa. Rakentelimme yhdessä joulusta aika lähelle suomalaista, sillä se on meille molemmille se tutumpi ja rakkaampi tapa viettää talven huippujuhlaa. Ikeasta noudettiin graavilohet, kynttilät ja skandinaaviseen estetiikkaan hyvin soveltuvat lahjapaperit, kissojen ja koirien kanssa metsästettiin Facebookin ulkosuomalaisryhmän jouduttamana etikkapunajuuria (ei löydetty) ja yritettiin hahmottaa, mitä tarkalleen tulee punajuurisalaatin kastikkeeseen.

Joululahjat ajautuivat Suomeen kepeästi viikossa, mutta valitettavasti vastaava tonttulähetys Suomesta jäi jumiin vastaanottopäässä yli kymmeneksi päiväksi. Lopulta tuskastuin odottamaan, torstaina 21.12. laitoin paketista "hävinnyt postilähetys" -tiedustelun USPS:n nettisivujen kautta ja kävinpä vielä lähipostissakin kysymässä, että eihän lähetys vain ole saapunut sinne ilman skannauksia (ei ollut). Tiedustelun jälkeen paketti kuitenkin irtosi liikkeelle ja ilmeistyi taas seurantaan New Yorkissa, vaikka ei se nyt ihan jouluksi ehtinytkään.

Koska tonttulähetyksessä on luumuhillot, eikä niitä nyt ajoissa saada, oli tartuttava sievällä kädellä hillokauhaan ja keiteltävä itse. Onneksi luumuhillo on helppoa tehdä itse, ja torttutaikinan virkaa suorittaa Pepperidge Farms'in puff pastry. Eihän se nyt ihan voitaikinan makuista ole, kun rasvana on palmuöljy (hyi), mutta menettelee. Omatekemä luumuhillo on hyvin paistonkestävää!


Luumuhillo

500g kuivattuja luumuja
2,5dl vettä
1dl sokeria (tai maun mukaan)
1tl vaniljauutetta

Keittele luumuja miedolla lämmöllä kunnes luumut ovat pehmeitä ja hajoavat hieman. Surauta luumut hilloksi sauvasekoittimella.
Luumuhillo säilyy tiiviissä astiassa parikin viikkoa.
Tällä ohjeella riittää hyvin 18 pieneen torttuun.


Laitoimme myös skandinaavisti perinteistä kinkkua, graavilohta, perunamuussia, keitettyjä porkkanoita, hapanleipää ja punajuurisalaattia. Punajuurisalaatti muodostuu vinegrettiin säilötyistä punajuurista, keltasipulista ja omenasta. Kastike tehtiin majoneesista, punajuuren mehusta ja lorauksesta omenaviinietikkaa (piti olla valkoviinietikkaa, mutta ei löytynyt kaapista).
Kuulemma tämä oli ihan hyvää, itse kun en kyseisestä herkusta välitä, niin oli omakohtaisesti vaikea sanoa, tuliko siitä hyvää vai ei.

Vaimon toiveesta joulupöydästä löytyy myös chorizo-täytettä, joka tehtiin chorizo-makkarasta, pavuista ja aurinkokuivatuista tomaateista. Hieman tulinen ja mausteinen chorizo onkin ihan hyvä vastapaino ehkä hieman yksinkertaisesti maustettujen ruokien viereen.

Luonnollisesti meillä on joulutorttuja ja pipareita, sekä sen seitsemää sorttia erilaisia mintunvivahteisia karkkeja. Glögiäkin röpöineen on, vaikka se onkin ensisijaisesti minua varten. Amerikkalaiset vieraat eivät ole oppineet sitä juomaan.






Ei meillä ehkä sellainen villasukkahimmailun hyssyttely hygge joulu ole, mutta minulla on tällä hetkellä tarmoa joulutohinointiin. Voin sitten hyggeillä kun väsyn joulun rakentamiseen. Olen ihan täpinöissäni joulupaketeista, joulukuusesta, joulukoristeista, jouluvaloista, joulukorteista ja joululauluista. Saan ihan vapaasti rönsyillä jouluni kanssa vähän joka suuntaan.

Ja se näin kerran vuodessa on ihan sallittavaa.

Monday, December 11, 2017

Rahan takii


Ajattelin nyt käyttää tämän postauksen mainitakseni muutamia rahankäytöllisiä palveluja, joita itse käytän ja joista saattaa olla ulkosuomalaisille/amerikansuomalaisille myös hyötyä.

Koska olen nuori variksenpoikanen vasta, on minulla vielä aihetta lähettää valuuttaa Suomeen maksaakseni opintovelkoja pois, mutta samaa kautta onnistuvat myös pienemmät ja miksei myös vielä suuremmat tilisiirrot maiden välillä.

Toisekseen, tämänhetkisen kulutusjuhlan keskellä teen suurimman osan jouluostoksistani netissä, ja käytän siinä sivussa palvelua, joka joko etsii minulle parhaat alennuskoodit, tai antaa jollain prosenttiosuudella rahaa takaisin.

Heti kättelyssä mainittakoon, ettei kyseessä ole maksettu mainos, enkä minä kostu näistä kuin korkeintaan jos joku liittyy kyseisiä palveluja käyttämään minun referral linkkien kautta.

Transferwise

Alla olevan linkin kautta liittymällä saa ensimmäisen siirron 0-500 € tehtyä ilman palvelumaksuja.
https://transferwise.com/u/ninah79

Valuutan siirto pankin kautta oli yllättävän tyyristä, kun siirsin huomattavan summan rahaa tänne muuttaessani. Sen lisäksi koko touhuun tuhraantui muistaakseni yli 7 arkipäivää. Sen lisäksi nohevana suomalaisena haluan tyypillisesti tehdä kaiken (paitsi veroilmoituksen ja juurihoidon) itse.

Tutustuin Transferwiseen lähemmin noin kuukausi sitten. Etsin itselleni jonkun tuikituntemattoman referral linkin päästäkseni kokeilemaan ensimmäistä rahasiirtoa ilman siirto- ja palvelumaksuja ja heitin suomalaiselle pankkitililleni testisiirron. Rahat vilahtivat tilien välillä nopeammin kuin Suomessa eri pankkien välisessä tilisiirrossa, mikä oli varsin ilahduttavaa. Pieniä summia siirrettäessä siirto tapahtuu muutamissa tunneissa.

Itselläni on siirtopankkeina Chase täällä ja Nordea Suomessa, homma toimi hyvin ja minulla ainakin on täysi luotto palveluun. Helppoa, nopeaa, kivutonta (toisin kuin juurihoito).

Lyhyesti siirto toimii pääpiirteittäin niin, että sinä asiakkaana siirrät suorasiirtona valuuttaa Transferwisen tilille, ja Transferwise siirtää vastaavan summan omalta valuuttatililtään sinun vastaanottotilillesi. Näin vältetään kalliita pankkien valuutanvaihtomaksuja ja toisinaan epäedullisia vaihtokursseja. Vaihtokurssina on senhetkinen markkina-arvo. Idean takana on ilmaisen nettipuhelupalvelu Skypen kehittäjä.

Toisaalta Transferwise ei siltikään ole aina halvin vaihtoehto, vaan esimerkiksi Western Union -siirrot voivat olla toisinaan halvempia. Mutta nopeudessa Transferwise päihittää WU:n poikkeuksetta.


Honey -lisäosa selaimeen

Itse käytän tätä Chromessa, mutta sen saa myös Firefoxiin ja Operaan. Alla olevasta linkistä liittymällä saa tehtyä oman tunnuksen, joka sitten vahtaa parhaita alennuksia. Omalle tunnukselle saa myös oman referral linkin, jota jakamalla voi kerryttää Honey Goldia.
joinhoney.com/ref/od7o3h


Honey toimii selaimessa taustalla ja kasailee netistä ja käyttäjiltä  verkkokauppojen alennuskoodeja, jotka se sitten tarkistaa automaattisesti ja ehdottaa sinulle parhaiten sopivaa ollessasi kassalla. Jos alennuskoodeja ei löydy, niin Honey voi tarjota loppusummasta 0,1-20%  hyvitystä Honey Goldina eli krediitteinä. Dollaria kohden on kerättävä 100 krediittiä. Mikäli tekee paljon ostoksia verkkokaupoissa, niin nämä kasaantuvat kuin itsestään, ja krediitit voi sitten lunastaa erilaisina lahjakortteina (esim Target, Macy's, Ebay tai Amazon). Itse hamuan noita Amazon lahjakortteja.

Kaikkein hyödyllisin Honey on kuitenkin alennuskoodien hakemiseen, sillä itse en jaksa kahlata jokaisen verkkokaupan kohdalla kuponkisivustoja läpi alennuskoodien haussa. Aika on rahaa, vai miten se menee? Keskimääräisesti säästän noin 20% lähtöhinnasta, mutta säästöä ne on pienemmätkin säästöt.

Nykyään näitä rahanhallintaan liittyviä lisäosia on enemmänkin - Vinkkaa kommentteihin jos tiedät/käytät itse jotain hyvää!

Friday, November 24, 2017

Kiehtova, kaunis, kummallinen autiomaa


Huolimatta erittäin heikosta menestyksestämme suunnitella lomamatkoja, saimme jollain hämmästyttävällä tavalla lähdettyä viikonloppulomalle Joshua Treen kansallispuistoon ihmettelemään autiomaan maisemia. Viivyimme pari yötä, jotta ei olisi tarvinnut liikaa kiirehtiä ja saisi rauhassa nauttia majapaikastamme.

Myönnettäköön nyt heti alkuun, että marraskuu ei ehkä ole otollisinta aikaa vierailla autiomaassa. Järkeilimme tämän kuitenkin niin, että marraskuussa ei ole enää tappohellettä edes keskipäivällä, eikä todennäköisesti valtavaa yleisöryntäystä (toisin kuin Yosemitessa Labor Dayn aikaan), joten puistoa voi tutkia ihan omaan tahtiin kaikessa rauhassa.


Autiomaa ei ehkä yllä lempibiotyyppeihini. En erityisesti pidä kuivasta, enkä kuumasta, ja kaipaan ympärilleni muutakin kuin kiviä, tappuraa ja sisukkaita liskoja. Luonnon monimuotoisuus kuitenkin on aina ilahduttavaa, ja Mojaven autiomaan ilma oli mukavan raikasta ja puhdasta verrattuna meitä piinaavaan San Gabriel Valleyn jatkuvaan saastesumuun. Ehkä yllättävintä minulle oli kuitenkin graniittilohkareiden raastavan rakeinen pinta. Suomessa on tottunut, että kalliot ovat silonneet jääkausien ja veden muovaamina suorastaan pehmeän sileiksi. Ei aavikolla. Aavikkokivi on karkeaa ja rakeista ja tuntuu todella ikävältä kämmenpohjissa ja pakaran alla.

 "Just act casual, like you own this rock, it's your rock, no big deal" - kuvausohjeita

 Luonnonkaaresta oli aika vaikea ottaa kuvaa, kun mukaan osui pelkkä 50mm muotokuvia varten tarkoitettu linssi...

Kävimme katsomassa kiviä ja lisää kiviä, ensin hienoa luonnonkaarta ja sitten pääkallolta näyttävää Skull Rockia. Luonnonkaarelle kiipeilimme, tosin itse kirosin, että pitikö raahata kallis järjestelmäkamera mukana, kun sitä sai jatkuvasti varoa. Olisi ollut ihan hauskaa kiivetä täysin esteettömänä, kuten suurin osa muista vierailijoista (heillä tosin oli kärsivälliset vanhemmat kameroineen mukana).




Päivän kääntyessä iltaan (auringonlasku kello 16:36) suuntasimme Barker Dam -padolle, jonka patoaltaassa oli vielä vettä. Minulle Joshua Tree Ntnl Parkin nettisivuilla paljon luvattuja villieläimiä tosin ei näkynyt muutamia pikkulintuja lukuun ottamatta. Katselimme auringonlaskua teinien ulvoessa (kirjaimellisesti) ja suuntasimme sitten vielä katsomaan petroglyfejä. Valitettavasti nämä tunnetuimmat petroglyfit oli vandalisoitu modernein maalein, ja ymmärrettävästä syystä infotaulusessa ei kerrottu, mistä muualta aitoja kivipiirroksia voi löytää. Kuten tavallista, kansallispuistojen ehdoton huonoin puoli ovat muut ihmiset.


Majoituimme pienessä putiikkihotellissa/mökissä nimeltä Spin & Margie's Desert Hideaway. Ehdottomasti ja lämpimästi suosittelen. Erillinen mökki oli sisältä todella siisti ja sopivasti modernin ja eklektisen sekoitus, tilat olivat hyvin hoidetut ja kotoisat. Ainoa nurinan aihe oli, ettei mökissä ollut mikroa. Toisaalta pihan yleisistä tiloista löytyi kaasugrilli, joten öisen tähtitaivaan alla tähdenlentojen sinkoillessa paistoimme suomalaisittain meille makkarat. Ensin tosin meinasimme räjäyttää koko grillin. Mutta sitten paistoimme ne makkarat.

Kaukana kaupunginvaloista näkee huikean paljon tähtiä. Me katselimme lauantain vastaisena yönä pitkälle aamuyöhön leonidien meteoriparvea. Myös linnunradan voi nähdä hailakkana sumuna kaartumassa taivaankannen yli. Olo on niin pienen pieni.

Seuraavaksi haluaisimme Yellowstonen kansallispuistoon sekä Kalliovuorille.