Koditon

No nyt se sitten tapahtui. Vaa'an kieli värähtää ja kosminen energia vavahtaa niin, että sisuskaluissa tuntuu kylmää muljuntaa. Minusta on tullut aivan yht'äkkiä, hieman varkain, koditon.

Suunnitelmana on alusta asti ollut, että maksamme tahoillamme opintolainamme pois, säästämme paluumuuttorahan ja muutamme takaisin Suomeen. Tai siis minä muutan takaisin. Vaimo tulee mukana. Vaimolle tämä kaava on edelleen ihan selvä, hänellä on kuviot jo ajateltuna. Opiskelee kieltä ahkerasti, käyttää hyväkseen julkisia palveluja, tutustuun muihin lautapelinörtteihin, opiskelee koodausta, hakee ja saa jotakin töitä, integroituu yhteiskuntaan, haaveilee omakotitalosta ja jälkikasvusta Suomen erinomaisessa koulujärjestelmässä, sietää Suomen talvea ja opettelee hiihtämään, saunoo ahkerasti.

Minä olen realistisempi. Vaimo ei kuitenkaan saa töitä, hänen kielitaitonsa on riittämätön ja ulkomainen koulutuksensa ja työkokemuksensa arvoton Suomessa. Talvi, suomalainen jurous ja yksinäisyys nujertavat hänet. Meillä ei ole rahaa ostaa shampoota ja hoitoainetta samassa kuussa. Minä en saa töitä. Talvi nujertaa minutkin. Me emme saa yhteiskunnalta tukea ennenkuin olemme pohjalla. Jäämme työttömiksi ja kodittomiksi, joudumme muuttamaan isäni vierashuoneeseen, sitten takaisin Yhdysvaltoihin. En pääse ikinä arjen syrjään kiinni. Masennun uudelleen, ehkä kuolen?

No, realistinen on ehkä väärä sana kuvaamaan minun seinille maalaamiani piruja.

Mutta ahdistus on kuitenkin verrattain käsinkosketeltavaa. Olen yrittänyt leikitellä paluumuutto-ajatuksella jo hetken aikaa. Velkaa meillä on edelleen niin paljon, että sen maksamiseen menee vähintään kaksi vuotta. Mutta entä se paluu? Mihin kaupunkiin edes muuttaisimme? Olen asunut Savonlinnassa ja Joensuussa, kummastakaan kaupungista tuskin löytyy töitä, joten niihin on turhaa yrittää palata. Minne muualle voisin asettua, enhän tunne kotimaatani lainkaan? En koskaan käynyt muualla kuin Helsingissä ja Kuopion kauppakeskus Matkuksessa. Olen ollut täysin sokea koko Suomelle. Missä ihmisen on hyvä asua? Mistä saan töitä? Miten edes tuon vaimon tullessani, jos en saakkaan töitä?

Entä miten me muka pärjäämme Suomen lannistavassa ilmapiirissä? Vaikka kaipaankin toisinaan kotoisaa synkistelyä, en ole varma, kuinka kestän jokapäiväistä vihamielistä pessimismiä taas. Kestääkö ainaiseen optimismiin tottunut vaimo? Entä kylmät kesät ja kylmät talvet, hyttyset ja jäätyneet auton ikkunat? Vaikka inhoan Kalifornian paahteista kuumaa ja loputtoman pölyistä kuivuutta, niin on myönnettävä, etten erityisesti ikävöi suomalaista loskaa ja juhannuksen räntäsadetta.

En kuulu tänne.
Mutta entä jos en kuulu Suomeenkaan?
En halua kuulua muualle.

Olen koditon.