Monday, February 29, 2016

Aikaan kirsikankukkien



Ilmeisesti talvi loppui täällä Etelä-Kaliforniassa? Ainakin puut kukkivat nyt villeinä ja joka päivä osoittelen vaimolle, että katso uusia kukkia, katso tuossa puussa on taas lehtisilmuja, katso ruoho vihertää kukkuloilla taas! Vaimo yleensä toteaa, ettei ole huomannut mitään. Täällä vuodenajat ovat niin samankaltaisia keskenään, ettei hän kuulemma ole aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota vuodenkiertoon eikä siksi osaa myöskään sanoa milloin mm. ruusupuskat alkavat kukkia (kai ne toukokuussa, oli ajallisesti tarkoin vastaus tähän mennessä) tai milloin sitruunapuu lakkaa tekemästä hedelmää.


Löysimme läheltä mukavan ja suurehkon puiston, Schabarum Regional Parkin ja olemmekin nyt käyneet siellä kolmesti joko kävelemässä tai muutenvain istuksimassa. Päätin pitkästä aikaa ulkoiluttaa Canonia, tosin huonoksi onnekseni täydellisen iltavalon sijaan taivaan täytti paksu harsopilvipeitto. Hieman huomaa taitojen ovan ruosteessa, kun kuvista tuli enemmän sutta ja sekundaa. Canonin 50mm linssin automaattitarkennus on hajonnut, ja koira ei odota ollenkaan käsivaralta tarkentamista.

Kukat ovat onneksi hieman kärsivällisempiä, joten tyydyin kuikuilemaan kasvustoon rikkinäisen linssini kanssa. Kirsikankukat ovat parhaimmillaan juuri nyt ja mietinkin, kestävätköhän ne puissa ensiviikon keväthärdelliin asti. En vielä tiedä menemmekö itse Spring Festivalia katselemaan, vai nautimmeko kukkivista puista ihan omalla ajallamme.

 

Kukkakuvat ovat ehkä aavistuksen tylsiä katsella ja olenkin miettinyt, että olisikohan jostain valokuvauskurssista apua uuden kuvakulman ja kuvasubstanssin hakuun. Muotokuvia on mielestäni tuskallisen vaikea ottaa, sillä en osaa hakea ihmisistä sitä imartelevaa kulmaa esiin enkä noin muutenkaan ymmärrä aiheesta mitään. Eläinten ja lasten kuvaaminen taas vaatisi ehkä nopeampaa kameraa, oman 1100D:n sulkija alkaa olemaan jo vähän laiska, kun kamera on ollut kovassa käytössä jo useamman vuoden ajan.

No, eikös se ole Bored Panda ja Buzzfeed täynnä näitä "työttömänä löysin salaiset ammattivalokuvaajan kykyni, opin kuvanmuokkauksen kaikki salat ja osaan nyt myös levitoida" artikkeleja?
vaimo ei osaa editoida eikä levitoida

Thursday, February 25, 2016

Työtä etsimässä

Työn etsiminen on lähtökohtaisesti semmoinen possakka, että vähemmästäkin alkaa hirvittää. Millaista on työnhaku ulkomailla? No, vielä hirveämpää kuin kotimaassa.

palmu ei työtöntä kyllä lohduta koivua enempää

Kerronpa millaista on hakea töitä kun taskussa on generalisti-tutkinto, joka lähinnä kertoo, että et osannut 20-vuotiaana päättää mitä halusit tehdä joten menit yliopistoon, koska niin kuuluu tehdä jos haluaa karistaa lahkeensuista duunarisuvun tomut ja nousta asiantuntijarooliin. Paitsi, ettei se enää nykypäivänä menekkään niin. Omaksi onnekseni opiskelin yliopistossa myös itseni sivistämiseksi ja omaksi ilokseni, joten täysin turhaa ei vuosien pakerrus ehkä kuitenkaan ole ollut. Työnhaussa se auttaa sinänsä, että ainakin tutkintovaatimus täyttyy edes jossain määrin: no onhan tää kandi, tosin eri pääaineesta kuin mitä etsitte.

Ehdin työskennellä kaupanalalla 3 vuotta. Se ei yleensä riitä kattamaan viiden vuoden kokemusvaatimuksia etenkään, jos katselee töitä vähän muualta kuin sieltä kassan takaa. Täällä Amerikassa ei pelkkä CV kelpaa, vaan resumehen on kirjoitettava työtehtävät pääpiirteittäin: ja sitten kun on ollut niinkin vähän töissä kuin minä, niin on yritettävä nostaa esille helposti siirrettäviä taitoja: vuorovaikutustaidot, kyky työskennellä muuttuvien aikataulujen ja prioriteettien kanssa, osaan käyttää Exceliä (liioittelen vähän, en oikeastaan osaa kovin hyvin) ja niin edelleen.

Luonnollisesti jokaista paikkaa hakee noin 75-120 henkilöä sinun lisäksesi. Silloin on paha yrittää erottua massasta, kun omat taidot eivät täydellisesti vastaa ihannehakijaa ja joukossa on varmasti myös ansioituneempia hakijoita, joilta löytyy se 5 vuoden kokemustausta ja tutkinto oikeasta pääaineesta. Ei paljon auta kyky oppia uutta jos palkattavana on joku, jota ei tarvitse erikseen opettaa.

 huomaako kukaan, ettei minulla ollut aiheeseen liittyviä kuvituskuvia joten käytin sekalaisia räpsyjä Kalifornia-kansiosta...

LinkedIn on täällä ankarasti käytössä ja työnantajat/HR-vastaavat kyllä käyvät kuikuilemassa vähänkään kiinnostavat hakijat sosiaalisessa mediassa. Koska minulla ei ole ollut LinkedInille mitään käyttöä Suomessa, olen nyt joutunut hätäisesti etsimään kaikki vähänkään tutut ihmiset ja korjailemaan vasemmalla kädellä kirjoitettua tekstiä. Ei se vieläkään oikein hyvältä näytä. Täällä verkostoituminen on todella tärkeää, sillä todellakin on väliä kenet tunnet ja sitäkin enemmän ketkä tuntevat sinut. Keskivertosuomalaiselle, eli minulle tämä on luonnollisesti hirvittävä paikka. Yliopiston luovin läpi luomatta kunnollista verkostoa ja nyt saan maksaa siitä, että mieluummin luin vapaavalintaiseen Sukupuoli ja väkivalta -tenttiin sen sijaan, että olisin osallistunut vaikka SKÄL-päiville.

En ole päässyt työnhaussa vielä niin pitkälle, että olisin saanut "kiitos mutta ei kiitos" -kirjeitä kummempaa. Vaimo lohduttaa, työnhaku vie aikaa. Helppohan sen on, kun oli työttömänä kaiket kaksi viikkoa ja sitten piti alkaa arpoa kenen työtarjous on houkuttelevin.

Minä jatkan puhelimen ääressä vartomista samalla kun laitan n:nen hakusanaoptimoidun hakemukseni menemään.
samaistun tähän kilpikonnaan

Monday, February 15, 2016

Urbaani äänikenttä

Tiedättekö mitä suomalaisena kaipaan?

Hiljaisuutta ja rauhaa.


Amerikkalaiset eivät ainakaan tällä alueella perusta rauhasta tai hiljaisuudesta. Jatkuvasti jossain räksyttää koiralauma, kukot kiekuvat, joku perustavanlaatuisesti vinoutunut henkilö rummuttaa kuin kirottuna, jäätelöauto soittaa vauvaleluista tuttuja tillityksiä, naapuri laulaa, naapurin vaimo huutaa, naapurin koirat elämöivät kuin kidutettuina, liikenteen ääntä, hätäajoneuvoja, junan sumutorvi, jossain räjähtää ilotulite vaikka ne ovat laittomia ja etenkin näin korkean tulipalouhan aikana ehdottomasti kiellettyjä. Jatkuvaa kakofoniaa aamusta iltaan.

Yritän keskittyä. Mimus polyglottis eli taiturimatkija eli tuttavallisimmin mockingbird laulaa lähipuussa kauniisti livertäen, vähän niinkuin suomalainen laulurastas. Rummutusta. Jäätelöauto. Laitan pation oven kiinni. Pitäkää laululintujenne kauniit liverrykset nyt sitten. Yleisesti ottaen kaikenlainen elämisen kakofonia vain voimistuu iltaa kohden, eikä ole mitenkään tavatonta, että jokapaikasta kantautuu epämääräistä ääntä ja hälinää pitkälle yöhön.





En voi sanoa sopeutuvani erinomaisesti maaseudun ehdottoman rikkumattomaan rauhaan, mutta ei minua ole kyllä tarkoitettu tämmöiseen äänentäytteiseen urbaaniin betoniviidakkoonkaan. Julia valitti juuri maanantaina, että hänellä on ikävä Joensuuta: menet keskustaan hoitamaan asioita ja ostoksille ja kahvilaan ja kaikki on siinä kuin sylissä, eikä siihen mene koko päivää. Minullakin on melkein ikävä Joensuuta.

Naapuri kiljuu nytkin, ilmeisesti komentaa koiraa. Kutsumme häntä Julian kanssa bansheeksi.

Friday, February 12, 2016

Hsi Lai, buddhalainen temppeli Fullertonissa


Tiesittekö, että buddhalaisessa temppelissä ei saa istua jalat ristissä? Minä en tiennyt. Tiedän nyt, koska pieniääninen kiinalaisnainen tuli sen minulle kertomaan. Kuulemma buddhat loukkaantuu, jos sillä lailla istutaan jalat ristissä. Pyydän kauheasti anteeksi. Ei se haittaa, sanoo kiinalaisnainen. Valkoinen blondi sinisilmäinen turistiääliö tässä hei, kiitos tiedosta ja jalat visusti samalle tasolle, ja asianmukainen häpeä päälle.

Kävimme Fullertonissa Hsi Lai -temppelissä ennen kiinalaista uuttavuotta, sillä väenpaljous on kuulemma itse juhlallisuuksissa sietämätön. Mukavampi oli väljästi kuljeksia ja katsoa. Sytytimme suitsukkeet hyvän onnen takeeksi, tosin molemmista tuntui ehkä vähän pöljältä esittää rukoilevaa, kun kumpikaan ei edusta mitään uskontokuntaa.



Ilmeisesti temppeli toimii pitkälti lahjoitetuin varoin, kaikkialla oli kylttejä kertomassa kuka on lahjoittanut mitäkin. Ei onneksi lue, että kuinka paljon. Ei ehkä istuisi oikein buddhalaiseen kulttuuriin sellainen leveily. Temppelissä on parikin pientä puutarhaa ihailtavaksi. En muista mitä tässä tarkalleen ottaen tapahtuu, jonkin sortin eri ominaisuuksia omaavia buddhia. Tämän puutarhan keskellä oli kello, jota piti heittää kolikoilla. Jos kelloon osui kerran, kaksi tai kolme kertaa sai onnea ja siunausta. Me emme osuneet kertaakaan, ja sitten loppui sentit kesken.

Temppelistä löytyy myös vegaaninen ravintola/kahvila ja taidegalleria. Galleriasta piti maksaa erikseen. Temppelin takaa ylärinteeltä löytyy myös pienempi kappeli, jossa ei saanut ottaa kuvia (kuten ei temppelin sisälläkään, luulen sen loukkaavan buddhia?). Jouduimme ravaamaan aika nopeasti nämä läpi, sillä meidän piti ehtiä hammaslääkäriin temppelin jälkeen, joten en osaa sen tarkemmin kertoa mitä kahvilasta saa tai mitä taidegalleriassa on. Käykää tutustumassa itse!






 Jostain syystä "dynaaminen kuvakulma" kääntyy aivoissani tarkoittamaan "ota kuva vinoon", siispä nauttikaa näistä erityisen dynaamisista kuvakulmista ja kompositiosta. Taidan ottaa CV:stäni pois myös sen valokuvauksen..


Wednesday, February 10, 2016

Haloo?



Tuntuuko muistakin, että postaustahti on hidastunut? Se on nimittäin ihan totta! Syitäkin on monia, kerronpa teille seuraavaksi:

  • Olen kirjoittanut graduani aggressiivisella 5-sivun viikkotahdilla ja odotan parhaillaan analyysiosion esitarkastusta ennenkuin jatkan. Tarkoitus olisi saada valmista kuun loppuun mennessä ja lopulliseen tarkastukseen maaliskuun loppuun mennessä.

  • Olen vääntänyt suomaisen CV:ni vastaamaan amerikkalaista resume:ta. En voi sanoa, että olisi ollut helppoa. Tuntuu jotenkin vähän juonikkaalta kirjoittaa "erinomainen asiassa X" kun itsestä tuntuu, että osaan asian X mutta en kai nyt sentään erinomaisesti.

  • Suunnittelemme häitä. Suomeen. En voi suositella hääsuunnittelua toiselta mantereelta käsin, stressitaso nousee, palveluntarjoajat eivät osaa lukea ja toisinaan minä en ilmeisesti osaakkaan kirjoittaa (otanpa tuolta resumesta pois vuorovaikutustaidot). 


Siinä välissä olemme nähneet ja tehneet kaikenlaista kivaa, länsimaiset ja kiinalaiset uudetvuodet ja patikoinnit ja brunssi downtown Los Angelesissa ja leiponut Aman (mummi) puutarha sitruunoista marenkipiirakkaa vaihtelevin lopputuloksin. Syytän täkäläisiä jauhoja ja voita, jotka eivät maistu samalle kuin Suomessa. Sain työluvan. En saanut vielä töitä.

Varasimme myös matkaliput Suomeen toukokuun lopussa. Nyt pitäisi löytää kahdeksi viikoksi koiravahti. Vapaamuotoisia hakemuksia otetaan vastaan.