Kortit ovat vihreämpiä aidan toisella puolella

Vai pitäisikö sanoa muurin? Nasevat politiikkaviittaukset nyt kuitenkin sikseen.

En ole kirjoittanut meidän Green Card prosessista, koska olen salaa toivonut, että kirjoittamatta jättäminen vauhdittaisi prosessia. Aiheesta kirjoittaminen taas varmasti toisi harmeja. Vähän niinkuin jos joku toteaa muuten paskasta päivästä, että ei varmaan voi enää mennä pahemmaksi, niin aivan varmasti menee. Nyt päätin kuitenkin kirjoittaa.

Vietämme nimittäin taas vuosipäivää. On kulunut tasan vuosi siitä, kun hain Green Cardia. Oletin naiivisti, että olisin jo oleskelulupani saanut tähän mennessä, joten en kiinnittänyt mitään huomiota työ- ja matkustuslupakorttieni erääntymispäivään. Se on joulukuussa, ja kortti kuulemma tulisi uusia 4kk ennen erääntymispäivää. No, eihän tässä mitään, vähän soijaa pukkaa, mutta alan taas kasata inhottavia paperihommia.

Kasaan hakemuspaketit USCISin ohjeiden mukaan. Ainakin luulen kasaavani. Ohjeet ovat vähän epäselvät useammankin kohdan osalta ja lopulta lisään sekaan vähän niitä ja näitä liitteitä. Lopulta kutakuinkin näin:
¨
Kansilehti
G-1145 elektroninen ilmoituslomake
I-765 työlupahakemus
2 värillistä passikuvaa (5x5)
Kuitti aiemmin hyväksytystä I-765 hakemuksesta
Kuitti maksetusta ja vastaanotetusta I-485 oleskelulupahakemuksesta
Kopio lupakortin uusimiseen tarkoitetusta viivakoodista
Kopio lupakortin etu- ja takapuolesta
Kopio I-485 lupahakemuksen statuksen selvityspyynnöstä, josta käy ilmi hakemuksen käsittelyn viivästyminen

Kansilehti
G-1145 elektroninen ilmoituslomake
I-131 matkustuslupahakemus
2 värillistä passikuvaa (5x5)
Kuitti maksetusta ja vastaanotetusta I-485 oleskelulupahakemuksesta
Kuitti aiemmin vastaanotetusta I-131 hakemuksesta (ei listattu missään tarpeelliseksi)
Kopio lupakortin etu- ja takapuolesta (ei listattu missään tarpeelliseksi)
Kopio lupakortin uusimiseen tarkoitetusta viivakoodista (siinä toivossa, että myöntävät minulle uudelleen kombo-kortin, eivätkä työ- ja matkustuslupaa erikseen)
Kopio I-485 lupahakemuksen statuksen selvityspyynnöstä, jossa käy ilmi hakemuksen käsittelyn viivästyminen

Samaan syssyyn aloin suivaantua koko USCISin touhuun, sillä en ole saanut sieltä mitään ilmoitusta sen jälkeen, kun kävin antamassa sormenjäljet 17.11.2015 ja "normaali" käsittelyaika näille hakemuksille on 9 kuukautta. Heinäkuussa soitin USCISiin, josta lupasivat tutkia asiaa (ns. Service Request), jonka tuloksena oli yllämainittu kirjelmä, jossa ilmoitettiin kylmästi käsittelyn viivästyvän heistä riippumattomista syistä. Niinpä päätin laittaa hakemuksen perään jonkun, jolla on enemmän kokemusta ja vipuvoimaa. Lähetin kirjeen lupa-asiakirjoineen ja todisteineen kongressiedustajallemme ja toivon, että sieltä otetaan piakkoin yhteyttä. USCIS on nimittäin velvoitettu vastaamaan kongressiedustajien kyselyihin ja minä todellakin haluan tietää hakemukseni tämänhetkisen statuksen (eli missä hakemus on, missä vaiheessa se on, mitä tapahtuu seuraavaksi) sekä mikä maksaa (miksei mitään ole tapahtunut lähes vuoteen).

Toivotuimpana tuloksena tietenkin olisi, että hakemus sysäytyisi liikkeelle ja se hyväksyttäisiin pian. Kuitenkin hieman todennäköisiä lopputulemia on, että hakemuksesta löytyy joku vika, josta saan RFE:n (lisätodistepyyntö), joka kaikkein todennäköisimmin koskee lääkärintarkastusta, joka on kaikkein kallein uusittava. Jos hyvin käy, hakemus pyörähtää haastatteluajanvaraukseen, joka vie joko enemmän tai vähemmän aikaa, mutta ainakin hakemus liikkuisi taas. Pahimmassa tapauksessa hakemukselle ei edelleenkään tapahdu mitään.

Sisua tähän prosessiin tarvitaan kyllä niin maan perkeleesti. Yritän olla katkeroitumatta, kun muut tuntuvat porhaltavan prosessin läpi puolessa vuodessa ja minä se vaan kitkutan paikoillani.

Ihan homona

Yhteiskunnan viholliset

Tämä äänestyskausi täällä Yhdysvalloissa on sellaista sirkusta, että oksat pois. Onneksi (?) meidät sukupuoleltamme ja suuntautumiseltamme moninaiset on jätetty tällä kertaa pitkälti debaattien ulkopuolelle ja lokaa tippuu lähinnä Meksikosta laittomasti tulleiden niskaan (toivottavasti tämä piina loppuu pian). Mutta koska tämä vaalikausi kuitenkin voi vaikuttaa minun elämääni naiskumppanin kautta, niin ajattelin avata vähän millaista on ollut elellä Los Angelesissa ihan homona.
Mainittakoon, että Yhdysvallat on minusta muutenkin naisvihamielinen maa asua noin ylipäänsä.

1. Huutelu.
Ihmiset ihan aikuisten oikeasti kiinnittävät huomiota naispariin ja kokevat täysin hyväksyttäväksi kommentoida itselleen sopivalla tavalla julkisesti ja kovaan ääneen. Tämä koskee sekä positiivista kommentointia, kuten söpöttelyä, sekä negatiivista, kuten huorittelua ja raamatulla paukuttamista. Kommentointi on pitkälti viikoittainen ilmiö, yleensä viikkoon siis mahtuu ainakin yksi tyystin provosoimaton huutelija.

Miehet tuntuvat kokevan pakottavampaa tarvetta huomioida kädestäpitämiset tai selkeästi ystävyyssuhteesta poikkeavat läheisyydet verbaalisesti. Hyvin yleinen tapa täällä kommentoida toisten olemista on huutaa mielipiteensä ohikiitävästä autosta, jolloin sanavalmis bissekään ei ehdi huutaa mitään näppärää takaisin. Puskista huutelijalle vastasin sentään, että hänen käytöksensä on töykeää. Vastaukseksi sain loukkaantuneen "Fuck you!":n.

Pääsääntöisesti olemme joko englanniksi tai espanjaksi huoria, joskus vitun narttuja. Ihan siis kävellessämme esimerkiksi autolle tavaratalon parkkipaikalla.

2. Tuijotus, vilkuilu ja suoranainen mulkoilu.
Suomessa sitä tottuu niin hyvälle, sillä ihmiset tyypillisesti välttävät minkäänlaista katseiden osumista muihin elollisiin olentoihin ja samansukupuoliset parit jätetään lyhyttä (vahingossa tapahtuvaa) vilkaisua lukuunottamatta huomiotta. Täällä meilläpäin avoimesti tuijottaminen, jopa osoittelu, on ihan kosheria. Tuijottaminen tuntuu taas olevan naisille ominaisempi tapa, he myös ilmehtivät oman henkilökohtaisen mielipiteensä pohjalta viestiäkseen (pääsääntöisesti negatiivisia) tuntemuksiaan tuijotuksen lomassa.

Naisilla on myös tapana napauttaa kanssatoveriaan (yleensä mies) olkapäälle ja osoittaa. Tämä on minusta henkilökohtaisesti kaikilta yli 5-vuotiailta epäkohteliasta käytöstä.

3. Systemaattinen syrjintä.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ei suostu kutsumaan vaimoani vaimoksi tai kumppaniksi. Hän on aina joko kämppikseni tai ystäväni, mutta ei lukuisista korjausyrityksistä huolimatta koskaan taivu vaimokseni. Hetero-oletus elää vahvasti ja voi niin hyvin, että sillä voi myös jyrätä homouden tietoisesti. Tämä on ehkä meidän elävästä elämästä se jyrkin esimerkki systemaattisesta syrjinnästä, tahatonta hetero-oletusta sattuu toki usein, mutta se on tyypillistä kaikkialla ja pääsääntöisesti sitä ei ole tarkoitettu loukkaamaan.
Meiltä kysytään luonnollisesti poikaystävästä tai aviomiehestä, olemme tottuneet ujuttamaan oikean sukupuolipronominin keskusteluun ilman sen suurempia selittelyjä. Joskus korjausliikkeen joutuu tekemään useaan kertaan, jolloin syntyy jo epäilys tahallisesta kieltämisestä.

Kuten Suomessakin, myös täällä väitellään kiivaasti ja kärkkäästi ihmisoikeuksista ja siitä, kenelle ne nyt ylipäänsä edes kuuluu. Odotamme mielenkiinnolla, kenet nimitetään korkeimpaan oikeuteen ja käykö kauhuskenaariossa niin, että meidän samansukupuolisten avioliitot mitätöidään korkeimman oikeuden määräyksellä. Näin on nimittäin käynyt ennenkin.

 Äh, homoja!

4. Hei, täällä on ihminen välissä!
Jokaisen henkilökohtainen kokemus on luonnollisesti äärimmäisen subjektiivinen, eikä sinänsä pysty kertomaan kovin laaja-alaisesti todellisuudesta. Minun oli paljon helpompaa olla homona Suomessa, jopa Joensuun kaltaisessa "pikkukaupungissa", jossa sain olla aina täysin rauhassa muiden tuijotukselta ja huuteluilta. Omalla kohdallani homous otettiin yleensä vastaan neutraalisti ja asiaa käsitellään faktapohjaisena, ei tunteellisena ilmiönä. En kokenut tarpeelliseksi varmistaa, että palveleehan yritys X myös homoseksuaaleja, enkä pelännyt potkuja töistä seksuaalisen suuntautumisen takia (se on nimittäin Suomessa laitonta, täällä ei).

Henkilökohtaiselta mututuntumalta väittäisin, että ainakin meidän kaupunginosassa Los Angelesissa homoseksuaalisuus on edelleen eriytetty toiseudeksi. Meillä on sinänsä ollut tuuria, sillä vuokranantajamme on työskennellyt pitkään LGBTQ-järjestön parissa ja on myötämielinen meitä kohtaan. Aina näin ei käy. Lähikaupassa meihin suhtaudutaan suopeasti, aina näin ei käy. Kampaaja ei laittanut saksia taskuun, kun kävi ilmi, että olemme naimisissa naisen kanssa. Aina näin ei käy.

Toiset kaupungit Losissa ovat liberaalimpeja kuin toiset ja ihmisten välillä on onneksi paljon eroja, joten edes täällä periferiassa ei tarvitse tyytyä osaansa yhteiskunnan syrjittynä poloisena. Tapaamme onneksi pääsääntöisesti täysin normaaleja ja kiihkottomia ihmisiä, joille sukupuolten ja suuntautumisien moninaisuus ei ole ongelma, eikä edes mikään ihmettelyn aihe.

Tällä vaalikaudella on minusta hyvin monet ihmisryhmät epäinhimillistetty ja eriytetty toisiksi. Ihmisistä tulee "ne". Silloin unohtuu, että me ollaan kaikki "me".

Tl;dr: Suomessa sain olla ihan homona ihan rauhassa. Täällä seksuaaliseen suuntautumiseen tartutaan herkästi joko kommentoiden tai elehtien. Suoraa väkivallanuhkaa tai vakavaa syrjintää emme ole kokeneet kummassakaan maassa ja vaikka huutelu onkin inhottavaa, ei haukku järin syvää haavaa tee.

Se kertoo enemmän huutelijoista kuin meistä.