Sunday, December 23, 2018

Kun joulu on


Elämme jälleen vuoteni kohokohtaa, joulunaikaa. Rakastan kaikkea joulua, joululauluja, jouluherkkuja, joulukoristeita, joulupaketteja, joulukukkia, joulujoulujoulu! Tänäkään vuonna emme päässyt Suomeen perheeni luokse, mutta onneksi posti kuljetti (sievoiseen summaan!) joululahjat perille. Voimme ainakin näin osallistua joulunviettoon. Toki soittelemme myös näköpuhelun aattoaamuna.

Jännityksellä seurasin perheeni lähettämää pakettia, kun se ensin hävisi viikoksi matkalla Yhdysvaltoihin, ilmestyi New Yorkiin, katosi taas viikoksi ja sitten ilmestyi yllättäen postimiehen matkassa etuovelle. Ja hyvä niin, sillä olenkin odottanut postimiestä, jotta saisin ojentaa hänelle joulukortin ja pienen lahjan. Hän on kuitenkin maailman paras postimies.

Meidän joululahjamme kulkivat Suomeen ennätysajassa, liekkö meni viikkoakaan.

Latvatähti ei perustanut suorista linjoista, annamme sen rauhassa sojottaa.


Joulukuusi hankittiin jo joulukuun ensimmäisellä viikolla, sillä radiossa puhuttiin joulukuusipulasta ja alati nousevista hinnoista. Tänä vuonna tuimme pienempää toimittajaa ja ostimme kuusemme talomme läheltä olevalta yksityisyrittäjältä. Hän on kuulemma myynyt kuusia jo 36 vuotta. Hienon kuusen saimmekin, kaikki heidän kuusensa olivat kauniin tuuheita ja tasaisia!

Joululauluja olen kuunnellut jouluradio.fi:stä koko kuukauden. Iloisesti vaihtelen kanavaa mielialan mukaan, Happy Holidays -kanava soittaa puhtaasti englanninkielisiä viisuja. Tosin tänä vuonna suomalaiset mollivoittoiset vollotukset saivat minutkin jo vähän herkistymään, etenkin iki-haikea Sylvian joululaulu.




"Sen vertaista toista en koskaan mä saa
On armain ja kallein
Mun ain Suomenmaa"

Joulukoristelut aloitettiin myös hyvissä ajoin, sillä vietimme ihanien työkavereiden ja heidän puolisoidensa kanssa rennot pikkujoulut jo joulukuun 2. päivä. Söimme hyvää ruokaa ja pelasimme seurapelejä rempseästi nauraen. On mukavaa, että ympärille on muodostunut pieni verkosto ystäviä, sillä heidän löytäminen näin kaukana kotoa ja aikuisella iällä ei ainakaan itselleni ollut helppoa. Onkin hyvä olla kiitollinen ja onnellinen!




Toki jouluihmisen  joulukoti oli koristettava asianmukaisesti. Kuitenkin koristelaatikoita lajitellessa tulin huomanneeksi, että koristeet tuntuvat vuosi vuodelta lisääntyvän ja nyt onkin herännyt huoli, mitkä koristeista jatkavat elämäänsä Suomessa. Tarkoitus kun kuitenkin olisi muuttaa "takaisin kotiin" parin vuoden sisällä. Ainakin nämä turkaisen söpöt metsäneläimet saavat tulla mukaan!



Joulua on tarkoitus viettää tänä vuonna vain kahdestaan. Julialla on valitettavasti aattona vielä töitä, joten valmistelen meille jouluaterian keskenäni ja nautimme leppoisesta jouluaatosta lahjoja avaten ja elokuvia katsellen glögeineen ja pipareineen. Tein piparitaikinan omalla ohjeellani ja glögit on jälleen haettu Ikeasta. Odotan jo hipsuttelua villasukkasillaan.


Hyvää joulua itse kullekkin säädylle! 


Wednesday, December 12, 2018

Yellowstonen Kansallispuisto


Toteutimme keväällä pitkäaikaisen haaveeni ja lähdimme pitkälle viikonloppulomalle Yellowstonen kansallispuistoon. Kansallispuisto on laajudessaan niin suuri, että se ylettää sekä Wyomingin, Utahin sekä Montanan osavaltioiden rajojen sisälle. Kiersimme puiston kahdeksikon muotoisesti, ensin alemman puiston ensimmäisenä päivänä, ja sitten ylemmän toisena. Majoituimme kätevästi mökkikylään aivan läntisen sisäänkäynnin viereen. Hieman se mökkikokemus kärsi siitä, että mökit sijaitsivat keskellä kaupunkia, mutta mitäs me pienistä! Vierailimme puistossa lähinnä autoillen, sillä suurin osa patikkapoluista oli suljettuina vaarallisten sääolosuhteiden sekä karhujen takia. 

Kuvassa mustakarhu, jonka tunnistaa kiilamaisesta päästä ja hartioiden suorasta linjasta

Karhuja näimmekin paljon, sekä mustakarhuja että harmaakarhuja, mikä oli varsinainen onnenpotku. Karhut nimittäin kuuluvat puistossa vaikeimmin bongattavien eläinten joukkoon. Biisoneita sen sijaan oli omasta takaa ja ne aiheuttivatkin toistuvasti kymmenien minuuttien, jopa tunnin kestäviä ruuhkia, kun laumat vaelsivat autoteiden yli. Susiakin ehkä olisimme nähneet, jos meillä olisi ollut kymmenien tuhansien dollarien arvoinen ammattilaiskaukoputki. Jota meillä ei ollut. Niinpä susia näimme vain välillisesti toisen käden tiedon kautta (eli, tuolla niitä on, mutta ei niitä paljaalla silmässä erota näin pitkästä matkasta).Näin myös vilaukselta viekkaan ketun, joka oli vielä harmahtavassa talvikarvassa ja maastoutui hyvin pusikkoisen aluskasvillisuuden sekaan. 

Keväällä voi nähdä laumoittain eläinvauvoja! Niin hirvenvasoja, biisonin vasikoita kuin karhunpentujakin. Tästä syystä keväisin täytyy myös olla erityisen varovainen, sillä emot puolustavat jälkeläisiään hanakasti. Puistossa kerrotaan toki lain vaatimat turvavälit, joita kaikki eivät noudata. En aina minäkään, kun mm. mustakarhu yllätti meidät rakennuksen takaa ja jäin hetkeksi kuvaamaan, vaikka karhu olikin lähempänä kuin lain sallima 100 metriä. Huonostikin voi käydä. Vuosittain Yellowstonessa loukkaantuu turisteja, kun he yrittävät silittää biisoneja tai peuroja. Voitte arvata kuinka käy, kun tonnin painava biisoni käykin ahdistelijan päälle. 


Ehkä huomasitte, että keskityin aika tiukasti eläinten bongailuun ja olin ihan innoissani aina, kun eläimiä näkyi. Mutta Yellowstonessa on niin paljon nähtävää. Se on geotermisesti ainutlaatuinen alue koko maailmassa, ja kuumia lähteitä, geysirejä ja lähteiden eri muotoja on mielenkiintoista katsella ja tutkiskella. Oli surullista lukea ihmisten piittaamattomuudesta ja kaikesta siitä roskasta ja rojusta, mitä majesteetillisesti suihkuaviin lähteisiin on aikojen saatossa heitetty. Eräskin ennen säännöllisesti parin minuutin välein purkautuva geysiri lakkasi kokonaan purkautumasta, kun joku neropatti keksi heittää siihen kolikon. Kolikko tukki lähteen onkalon, jolloin onkaloverkosto vaurioitui niin, ettei purkauksia yksinkertaisesti vain enää syntynyt lainkaan.

Ehkä tunnetuin geysiri, Old Faithful, purkautuu edelleen tasaisesti noin puolentoista tunnin väliajoin. Paikalle tulee paljon katsojia, ja heidän rajaamisensa lomakuvasta onkin omanlaisensa ponnistus. Vesi sinkoutuu kymmenien metrien korkeuteen suurella jylinällä. Koimme purkauksen kolmesti, sillä jäimme lounastauolle Old Faithful Inn:iin lähteen viereen ja palasimme vielä seuraavana päivänä ottamaan kuvaa itsestämme kuuluisan nähtävyyden edessä. Ekana päivänä nimittäin unohdimme!


Itse pidin pitkälti kaikista näkemistämme lähteistä, mutakattiloista, höyryventtiileistä ja geysireistä. Kuitenkin ehkä mieleenpainuvimmat olivat alemman geotermisen alueen Clepsydra, joka purkautui kauniisti pirskahdellen, sekä valtava Steamboat, höyrylaiva, jonka purkautuminen voi singota valtavia määriä vettä ilmaan. Sen purkautuminen on kuitenkin epävakaata, ja joskus purkausten välillä on mennyt vuosiakin. Steamboat kuitenkin purkautui voimakkaasti ensin vähän aikaa vierailumme jälkeen, ja hiljattain uudelleen. Harmi, että missasimme! 

Pidin myös erivärisinä pulpattavista Artist's Paint Pots mutakattiloista. Värit vaihtelivat valkoisesta harmaaseen, punaisesta keltaiseen, ruskeaan ja mustaan saven koostumuksen ja lämpötilan mukaan. 

Kuumista lähteistä virtaa vettä jokeen. Ilma oli viileä, joten lähteet höyrysivät voimakkaasti. Ne myöskin haisevat pierulle.

Valitettavasti kuvamme kuuluisasta Grand Prismatic -lähteestä ovat tätä laatua. Ilma oli sadekuuroineen aika viileä, joten lähteen kirkkaat värit eivät päässeet kaiken höyryn keskellä oikein oikeuksiinsa. Eikä lähteen värisilmää näe muutenkaan kuin ylhäältä katsottuna. Dronejen lentäminen on alueella kielletty, sillä ne ilmeisesti ovat vaarassa tippua lähteisiin.


Kuumien lähteiden mineraaleista kehittyy valtavia tasankoja ja näyttäviä allasmuodostumia! Canary Terrace Mammothissa.

Vaikka geotermiset alueet ovatkin Yellowstonea määrittävä ainutlaatuinen asia, on puistossa paljon muutakin ihasteltavaa. Jylhiä erämaanäkymiä, korkeita vuorijonoja, järviä, aavasti avautuvia jokilaaksoja ja jokia korkeine ja suurine vesiputouksineen. Keväällä joissa on paljon sulamisvettä ja vesiputoukset siitä syystä aivan äärilleen venytettyjä. Pauhaavat vesimassat vyöryvät kunniotusta herättävästi jylisten kymmeniä metrejä. Korkein putous on hitusin yli sata metriä.



Paluumatkalla kohti Jackson Holen lentokenttää ajoimme vielä Grand Teton kansallispuiston läpi. Pysähdyimme muutamaan otteeseen ottamaan kuvia Grand Tetons -vuorijonosta ja sen kupeessa kiemurtelevasta joesta, mutta koska meidän oli ehdittävä lentokentälle ja palauttaa vuokra-auto, emme voineet pysähtyä järin pitkäksi aikaa. Nautin kuitenkin suuresti siitä, että tiellä ei ollut juurikaan muita liikkujia ja maisevat vierivät leppoisasti seuraten vuoriston kylkeä. 

Kuuntelimme radio-oppaastamme, kuinka Yhdysvaltojen valtio yritti lähettää pioneereja näille alueille karjatilallisiksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Karjatalous eikä maatalous ylipäänsä menestynyt köyhässä tappuramaaperässä. 

Onneksi niin, nyt tilalla ovat mittavat kansallispuistot.


Pahoittelen muuten postauksen epämääräistä asettelua. Juuri nyt aivot eivät taivu taistelemaan Bloggerin onnettoman formaatin kanssa.