Tuesday, January 27, 2015

Terveystarkastus ja rokotusasiaa

Varasin itselleni terveystarkastuksen niin, että sain samalla reissulla saatettua Julian lentokoneeseen ja seuraavana päivänä törötin lääkäriasemalla. Se reissu ei sitten mennyt ihan putkeen, sillä olin vasta pari päivää sitten tutkaillut passiani (se täytyy muuten uusia pian), ja en ollutkaan laittanut sitä takaisin laukkuun. Normaalisti passi on minulla aina mukana. Nyt passi oli kotona 500 kilometrin päässä, ja empaattisen näköinen hoitaja tiskin toisella puolella sanoo huolestuneena, että tästä ei saata nyt tullakkaan yhtään mitään. Hän kuitenkin ohjaa minut lääkärin vastaanotolle ja toivoo, että saamme asian järjestettyä lääkärin kanssa.

Ja onneksi se onnistuikin. Hiuksia taisi stressin seurauksena irrota ja hormonihiki haisi, mutta hermoja raastavan puolituntisen päätteeksi lääkäri kutsui minut sisään ja sisareni puhelimessa luettelemat passitiedot kelpasivat hyvin. Itse tarkastus olikin sitten nopeasti ohi, etenkin kun mitään muuta kuin keuhkot ja silmät ja nielu ei edes tarkistettu. Tässä kohtaa voin kertoa, että en tiedä tarkkaa pituuttani, enkä painoani. En omista vaakaa. Olen käynyt vaa'assa viimeksi joskus ennen joulua. Keksin sitten hatusta molemmat. Sairauksista kyseltiin, enkä oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa. Kerroin sitten, että olen allerginen siitepölylle ja korvalääke sulfalle ja että minulla on ummetusta.

Jälkeenpäin ajateltuna nämä asiat eivät välttämättä Yhdysvaltain valtiota ihan kauheasti kiinnosta.

Sen verran voin kertoa, että pakollisia rokotuksia on aikuisille kolme:

Tetanus ja Difteria (jäykkäkouristus ja kurkkumätä), tehostettava 10-vuoden välein.
Polio (Tehostettava 10-vuoden välein mm Yhdysvalloissa, jossa poliota yhä esiintyy.)
MPR (2 rokotetta muistaakseni pakollinen, paitsi jos ensimmäisestä saanut allergisen reaktion)

Suositeltavia ovat myös influenssarokotus, sekä hepatiitti A ja B. Näitä ei kuitenkaan ainakaan maahanpääsyyn vaadita. Kuitenkin jos hepatiittirokotusten sarja on aloitettu, se pitää viedä loppuun asti. Vesirokko olisi syytä olla sairastettu tai rokotettu, mutta minulle ei mitään merkintää sairastamisesta tullut. Ongelmia odotellessa.

Lysti tuli maksamaan n. 450€ polioboosterin kanssa. Harmitti, kun rokotuksen olisi saanut ilmaiseksi YTHS:n kautta, mutta siellä sitä ei suostuttu laittamaan, kun ei ole kuulemma mitään syytä. Hohhoijaa!

No comments:

Post a Comment