Saturday, October 24, 2015

Ei millään pahalla, mutta antakaa minun olla

dtla
Jos olen joskus haikaillut, että huutelisipa vieraat miehet minunkin perään ja pyytäisivät treffeille oman vetovoimani vakuudeksi, niin en kyllä haikaile enää. Jenkeissä saat kaiken epätoivotun huomion mitä et ole toivonut. En tiedä johtuuko se nyt tästä asuinalueesta kun olen ainoa haamu vai mistä on kysymys, mutta en saa olla missään rauhassa. Heti muutettuani huomasin suhtautuvani ihmisiin suomalaisittain, eli unohdin katsoa silmiin, hymyillä ja tervehtiä ventovieraita puistokäytävällä, parkkipaikalla, kirjaston edessä ja niin edelleen.

Maassa maan tavalla, otin asiakseni opetella sitä tyhjän jauhamista, hymyilen vastaantulijoille. Huomenta, iltaa, mitä kuuluu (ihan hyvää, kiitos), hei, heippa. Joo, meillä on omat kangaskassit kaupassa, heh heh ostimme vihanneksia, valkoviiniä ja kreikkalaista jugurttia; todella hienostuneet eväät! (perustuu tositapahtumiin kassajonossa). Heipä hei, olimme juuri puistossa, kiva koira, emme ole äänestäneet. Hei hei. Joo, hauska printtipaita minulla, kiitos (paidassa lukee "ei mitään päällepantavaa").

Eikä siinä mitään, todella harmitonta länkytystä! Mutta sitten tulevat nämä iholle hiipijät. Minulla on mielestäni ihan näkyvillä sormus sormessa, enkä ole tottunut yllättävään flirttiin noin muutenkaan. Ei ole Suomessa tarvinnut miehiä hätistellä, niin en ole oikein oppinut miten ihmiset käännytetään kohteliaasti pois. Niinpä ihan vahingossa suostun ottamaan puhelinnumeroita vastaan sellaisilta ihmisiltä, joilta en noin lähtökohtaisestikaan olisi numeroa halunnut vaikka vapailla markkinoilla olisinkin.

Tästä esimerkki iltalenkistä, kun menimme nopsasti koiraa pissattamaan nurmikolle. Meitä lähestyi minua roimasti vanhempi mieshenkilö avauksella "kiva koira, minullakin on koira kotona". No, tähänhän on jo totuttu, tervehditään, annetaan silittää, jatketaan matkaa. Mutta mies olikin sisukkaampi. Mistä olet kotoisin, tervetuloa Amerikkaan, minähän voin viedä sinut (teidät?) syömään ja vaikka elokuviin (apua mitä tapahtuu, aivot lyövät tyhjää?), sopiiko jos annan numeroni (öö ei, hups sanoinkin vahingossa että kai se sopii). Nyt minulla on isäni ikäisen miehen numero ja ilmeisesti kierrellen esitelty treffipyyntö. "Lupaathan soittaa?", nyt vastaan rehellisesti, että en lupaa. Kiroan vieressä tuppisuuna seisovaa vaimoa, mikset herranjumala pelastanut minua tästä suosta. Numeron heitin menemään, outo paappa väijyy naisia puistossa keskellä yötä, ei kiitos.

Oceansidessa meitä yritettiin iskeä kaksi kertaa tunnin sisään. Pyydän, älkää. Downtown Los Angelesissa taas ohikulkijat yrittävät ottaa kontaktia, olen saanut osakseni ihan peruskauraa "hey sexy, heyyy girl" tyyppistä roskaa aiemmin. Nyt suojauduimme tungettelevilta miehiltä pitämällä toisiamme kädestä. Ihmiset tuijottavat, koska se on täällä tapana. Sopii minulle, kunhan ovat hiljaa.

dtla yöllä
Nolaan itseni tuon tuosta sosiaalisissa tilanteissa, kun ne tulevat yllättäen eteen. En osaa sanoa mitään tuntemattomalle naapurille, joka ei auta small talkissa vaan huutaa vain "Nina! It's me Jesus*", johon minulta ei sitten irtoa muuta kuin "oh yes, hi". Pitkä hiljaisuus ja sitten vaivaantuneet heipat. Kassalla unohdan kysyä "how are you" oman vastaukseni jälkeen. Ja kuten aiemmin mainitsin, inhoan nolostuttavia tilanteita. Yön pimeinä tunteina juuri ennen nukahtamista päähäni puskevat "nolostuttavat" tilanteet vuosienkin takaa, jopa ala-asteelta, kun olen sanonut tai tehnyt jotain ajattelematonta tai tyhmää.

Täällä näitä tyhmiä juttuja tuntuu kasautuvan vuosikymmenien edestä muisteltaviksi ja valvottaviksi.
Saisipa edes koiran käyttää ulkona kaikessa rauhassa ilman, että paapat käy kimppuun.

*nimi muutettu

No comments:

Post a Comment