Monday, February 29, 2016

Aikaan kirsikankukkien



Ilmeisesti talvi loppui täällä Etelä-Kaliforniassa? Ainakin puut kukkivat nyt villeinä ja joka päivä osoittelen vaimolle, että katso uusia kukkia, katso tuossa puussa on taas lehtisilmuja, katso ruoho vihertää kukkuloilla taas! Vaimo yleensä toteaa, ettei ole huomannut mitään. Täällä vuodenajat ovat niin samankaltaisia keskenään, ettei hän kuulemma ole aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota vuodenkiertoon eikä siksi osaa myöskään sanoa milloin mm. ruusupuskat alkavat kukkia (kai ne toukokuussa, oli ajallisesti tarkoin vastaus tähän mennessä) tai milloin sitruunapuu lakkaa tekemästä hedelmää.


Löysimme läheltä mukavan ja suurehkon puiston, Schabarum Regional Parkin ja olemmekin nyt käyneet siellä kolmesti joko kävelemässä tai muutenvain istuksimassa. Päätin pitkästä aikaa ulkoiluttaa Canonia, tosin huonoksi onnekseni täydellisen iltavalon sijaan taivaan täytti paksu harsopilvipeitto. Hieman huomaa taitojen ovan ruosteessa, kun kuvista tuli enemmän sutta ja sekundaa. Canonin 50mm linssin automaattitarkennus on hajonnut, ja koira ei odota ollenkaan käsivaralta tarkentamista.

Kukat ovat onneksi hieman kärsivällisempiä, joten tyydyin kuikuilemaan kasvustoon rikkinäisen linssini kanssa. Kirsikankukat ovat parhaimmillaan juuri nyt ja mietinkin, kestävätköhän ne puissa ensiviikon keväthärdelliin asti. En vielä tiedä menemmekö itse Spring Festivalia katselemaan, vai nautimmeko kukkivista puista ihan omalla ajallamme.

 

Kukkakuvat ovat ehkä aavistuksen tylsiä katsella ja olenkin miettinyt, että olisikohan jostain valokuvauskurssista apua uuden kuvakulman ja kuvasubstanssin hakuun. Muotokuvia on mielestäni tuskallisen vaikea ottaa, sillä en osaa hakea ihmisistä sitä imartelevaa kulmaa esiin enkä noin muutenkaan ymmärrä aiheesta mitään. Eläinten ja lasten kuvaaminen taas vaatisi ehkä nopeampaa kameraa, oman 1100D:n sulkija alkaa olemaan jo vähän laiska, kun kamera on ollut kovassa käytössä jo useamman vuoden ajan.

No, eikös se ole Bored Panda ja Buzzfeed täynnä näitä "työttömänä löysin salaiset ammattivalokuvaajan kykyni, opin kuvanmuokkauksen kaikki salat ja osaan nyt myös levitoida" artikkeleja?
vaimo ei osaa editoida eikä levitoida

2 comments:

  1. Täällä Pohjois-Kaliforniassakin on jo kevät täydessä vauhdissa! Kukat kukkivat ja silleen. Ihan ihmeellistä, nyt on kuitenkin vasta maaliskuun alku :D Mun kosmetologi, joka on asunut kymmeniä vuosia Kaliforniassa, totesi, että Kalifornian kevät on nyt ja ihan kohta se jo loppuu, kun tulee taas kuivaa...

    Kaunis kuva tuo viimeinen vaimosta! Kauniita toki kaikki, mutta etenkin tuo :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vaimo valitti, että on ollut sateista. Huomautin, että meillä on satanut viimeisen kahden kuukauden aikana muistaakseni neljä kertaa. Se on kuulemma sateista. Nauroin päin naamaa. :D

      Hih, kiitos! Vaimo inhoaa kuvattavana olemista, joten hänestä pitää ottaa kuvia silloin, kun ei huomaa.

      Delete