Tuesday, October 20, 2015

Staycation




Julian opiskelukaveri purjehti avioliiton rauhaisaan satamaan männäviikolla, joten otimme tilanteesta kaiken irti ja vietimme vähän aikaa pois kotinurkilta. Matka suuntautui Oceansideen, noin puolen tunnin päähän San Diegosta. Alue on hitusen vehreämpää kuin kotinurkat, ja merivesi oli huomattavasti puhtaampaa kuin Losissa. Luulin inhoavani meren tuoksua, mutta ilmeisesti inhoankin vain saasteita. Käy järkeen.

Olin hieman hämmästynyt kun kalliiseen hotelliin ei kuulunutkaan aamupalaa, mutta toisaalta ihan mukavaa oli matkustaa merenrantaan kahvilaan aamiaiselle. Aamiaisella meidän persoonallisuuksien erot tulevat taas hyvin esille, kun vertailee valitsemiamme sapuskoja. Päädyimme annoksia katsoessa jakamaan, jotta molempien diabetes- ja verisuonitautiriski olisi yhtäläinen.

hieman kalpea crepe ja eggs benedict voikkarit @ Petite Madeline Bakery

Yritimme mennä kirjastoon, mutta se oli kiinni (emme olleet ainoat pettyneet, jouduimme tyytymään paikallisen rouvan vakuutteluun siitä, että kirjasto on todella kaunis). Yritimme mennä taidemuseoon, mutta sekin aukesi vasta iltapäivällä. Niinpä hiihdimme hikisessä helteessä takaisin merenrantaan ja laiturille.




 Täysin tuntematon Brian, joka pyysi, että otan hänestä kuvan. En ymmärtänyt miksi helvetissä, mutta otin silti. Emme olleet varmoja yrittikö Brian iskeä meitä, valitettavasti ei uponnut lesbopariskuntaan jos yritti.



Olimme ilmeisesti juuri missanneet jotkin kansainväliset surffauskisat! Harmin paikka, mutta vedessä oli kuitenkin vielä populaa lautoineen. Minua hirvittivät valtavat aallot ja sanoinkin Julialle, että surffaus vaikuttaa muuten ihan kivalta, mutta todennäköisesti kuolisin aallon paiskoessa minua ympäriinsä. Julia yritti vakuuttaaa minut siitä, että harjoittelu aloitetaan matalassa vedessä. Minusta aallot ovat rannassa vielä hurjempia.




Valitettavasti oli tosiaan ihan tuhottoman hikistä, joten hiihdeltiin laituri päästä päähän ja sitten palattiin kahvilaan; onnekseni sain viimeisen mansikka-tuorejuustokääryleen matkaevääksi. Kassa huokasi, että jos en olisi ostanut sitä se olisi ollut hänen lounaansa. Normaalisti olisin potenut huonoa omaatuntoa, mutta koska pidän näistä kääryleistä ihan tuhottomasti, niin lällällää. Karma puri heti ja jätin aurinkolasini kahvilan (lukittuun) vessaan ja jouduin jonottamaan, että saisin ne takaisin. Museossa ei valitettavasti saanut kuvata. Kuuntelin vieressä kun kuraattori esitteli moderneja teoksia toiselle asiaan vihkiytyneelle. Vilkuilin teoksia samalla ja vaikka osasta ymmärsinkin kyllä mitä taiteilija oli hakenut takaa, epäilin välillä kuraattorin keksivän ihan omasta päästään faktoja ladottavaksi tiskiin.

Minun on myönnettävä, että 4 vuotta kestäneet taideopintoni eivät riittäneet sivistämään minua niin, että osaisin todella arvostaa modernia taidetta. Esteetikko minussa torjuu rumat teokset, olivatpa ne miten kantaaottavia hyvänsä. Olen surkea taideihminen.



2 comments:

  1. Olen ihan täysin samaa mieltä, vaikka ne työt olisivat miten kantaaottavia mutta rumia, niin en jaksa välittää :D

    ReplyDelete
  2. Olen ihan täysin samaa mieltä, vaikka ne työt olisivat miten kantaaottavia mutta rumia, niin en jaksa välittää :D

    ReplyDelete